Yhteiskuntavastuu ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus

Autamme yrityksiä vahvistamaan kestävän kehityksen sosiaalista puolta tukemalla sosiaalisten arvojen ja koheesion luontia, elinvoimaisia asuinympäristöjä ja osallistavia yhteiskuntia. Samalla mahdollistamme reilun siirtymän toteutumisen.

Yhteiskunnallinen ja organisatorinen arvonluonti

Julkisen sektorin investointien tulee vaikuttaa kestävän yhteiskunnan kehittymiseen. Autamme merkittävien julkisten ja yksityisten toimijoiden johtajia, jotta he voivat tehdä päätöksiä kohti kestävän yhteiskunnan luomista. Tarjoamme heille faktoihin perustuvaa näkemystä ja strategista ohjausta. Parhaat ratkaisut syntyvät usein yhteistyössä eri alojen välillä.
Meillä Rambolilla on monipuolinen globaali konsulttien, suunnittelijoiden, arkkitehtien ja insinöörien yhteisö. Olemme sitoutuneita löytämään uusia ratkaisuja, jotka tuottavat sosiaalista, yhteiskunnallista ja organisatorista arvoa.
Asiakaskuntamme yhteiskunnallisen ja sosiaalisen arvonluonnin palveluissa on laaja. Olemme auttaneet muun muassa ministeriöitä, virastoja, aluehallintoja ja kuntia, yksityisiä ja julkisia säätiöitä sekä monikansallisia yrityksiä ja toimielimiä, kuten EU-komissiota, Maailmanpankkia ja Afrikan kehityspankkia.
Julkiset ja yksityiset organisaatiot voivat vahvistaa sosiaalista koheesiota ja edistää sidosryhmiensä yhteistyötä asettamalla reilun siirtymän etusijalle. Tämä voi edistää osallistavia työpaikkoja, elinvoimaisia kaupunkialueita ja lisätä innovaatioita. Samalla se auttaa pienentämään maineeseen, toimitusketjuihin ja määräystenmukaisuuteen liittyviä riskejä.
:
Kestävän muutoksen kumppanina me Rambollilla autamme organisaatioita toimimaan aktiivisesti sosiaalisen arvon ja kestävien yhteiskuntien luomisessa. Kokonaisvaltaisen lähestymistavan avulla ratkaisemme asiakkaidemme haasteita.

Kuulumme alan johtavien yritysten joukkoon

Me tuotamme tietoa suunniteltujen käytänteiden toteutettavuudesta ja potentiaalista. Autamme myös käytänteiden sovittamisessa ja suunnittelussa pitkän aikavälin vaikutusten varmistamiseksi.
Asiantuntemuksemme perustuu toimiviksi todettuihin menetelmiin sekä syvälliseen lähtötilanteen arviointiin, jossa huomioimme tarkasti myös liiketoiminnalliset ja taloudelliset vaikutukset. Täydennämme tätä muilla asiantuntijapalveluilla, joita ovat vastuullinen liiketoiminta, monimuotoisuus ja osallistaminen sekä tuki reiluun siirtymään.
Osana yhteiskunnallisten palveluidemme kokonaisuutta autamme asiakkaitamme valmistautumaan äkillisiin muutoksiin ja kriiseihin sekä reagoimaan niihin. Joustavuus ja nopea reagointi ovat edellytyksiä innovaatioille ja organisaatioiden uusiutumiselle.
Olemme kuntien ja kaupunkien johtava teknisen suunnittelun kumppani. Hyödynnämme lisääntyvässä määrin käyttäjäkeskeisen suunnittelun ja ihmisten käyttäytymiseen liittyvää osaamista. Näin autamme asiakkaitamme olemaan mukana siirtymässä kohti myös sosiaalisesti kestävämpää tulevaisuutta.

Tutustu palveluihimme

    Näin pääsemme alkuun

    Me yhdistämme globaalin asiantuntemuksen ja paikallisen erikoisosaamisen yrityksesi tarpeiden mukaisesti. Asiantuntijamme ovat valmiita auttamaan.

    Näytä kaikki
    • Lauri Larvus

      Head of Strategic Sustainability Consulting Finland

      +358 44 4939077

    • Line Dybdal

      Country Market Director in Denmark for Ramboll Management Consulting

      +45 51 61 78 54

    • Stefanie O'Gorman

      Director Sustainable Economics UK

      +44 7971 877065