Taloudellisten vaikutusten arvioinnit ja kustannus-hyötyanalyysit
Kestävien päätösten ja sijoitusten mahdollistaminen taloudellisten, sosiaalisten ja ympäristöllisten vaikutusten arvioinnilla ja näkemyksellä lyhyen ja pitkän aikavälin muutosten vaikutuksista.
Teemme innovatiivisia talousvaikutusten arviointeja julkisen ja yksityisen sektorin asiakkaille
Päättäjät, investoijat ja yritykset tekevät jatkuvasti päätöksiä resurssiensa tehokkaimmasta mahdollisesta käytöstä. Näiden päätöksien tulee perustua kaikkien projektien ja niiden vaikutusten perusteelliseen ymmärtämiseen.
Annamme välineet tietoon perustuvien päätösten tekoon käyttämällä kokonaisvaltaista lähestymistapaa taloudellisten vaikutusten arvioinneissa. Keskittymällä taloudelliseen ja kestävän kehityksen mukaiseen kehitykseen pystymme räätälöimään ja prosessoimaan arvioita asiakaskohtaisia tarpeita ajatellen. Tavoitteemme on aina tuottaa laaja näkökulma projektista.
Keräämme dataa useista eri lähteistä, mm. virastoilta, tilastokeskuksilta, järjestöiltä ja tieteellisistä tutkimuksista, jotta pystymme paremmin ymmärtämään projektien vaikutuksia. Vaikutusten arvioinnin formaattimme tunnistaa ja määrittelee tärkeimmät taloudelliset, sosiaaliset ja ympäristölliset hyödyt ja kustannukset. Meidän avullamme lainsäätäjät, investoijat ja yritykset voivat kohdistaa resurssejaan tehokkaasti ja luottavaisesti.
ESITELLYT NÄKEMYKSET
Skotlannissa selvitetään harvoin käytetyillä hiilivapailla energialähteillä, miltä vaihtoehtoinen siirtymä vihreään energiaan voi näyttää. Rakennuksille ja kaupunkitiloille energiaa tuottavat ratkaisut asettavat samalla esimerkin muulle maailmalle.
Aivan kuten rakennusten perustukset, sosiaalinen arvo on usein silmälle näkymätöntä. Nyt kaksi ammattilaista kahdesta eri taustasta haluaa nostaa sosiaalisen arvon perustuksesta julkisivuun.
ESITELLYT NÄKEMYKSET
AIHEESEEN LIITTYVIÄ HANKKEITA
Maailman vihreimmän tehtaan vaikutusten arviointi
Julkisen sektorin johtajat tarvitsevat neuvoja ja päivitettyjä näkemyksiä, kun maailman vihreimpänä pidetty tehdas avataan kaupunkiin.
Queens Quay, Skotlanti: kaukolämpö
Clyde-joki on nyt 100 % hiilidioksidivapaan energian lähde kunnianhimoisessa urbaanin ympäristön uudistamisprojektissa Ison-Britannian West Dunbartonshiressä. Ramboll toimitti yleiskaavan ja toteutettavuustutkimuksen Queens Quayn kehittämiseksi.
Ota yhteyttä Ramboll Finlandiin
Ramboll on kansainvälinen suunnittelu- ja konsultointiyritys. Meillä on Suomessa noin 20 paikallista toimistoa.
Maija Tenhunen
Business Leader, Strategic Sustainability Consulting, Finland
Management Consulting
Sanni N. Breining
Market Director, Global Service Practice Lead Economics
Management Consulting