Ramboll Finland

17. syyskuuta 2024

The Node kurottaa Pasilassa kohti korkeuksia

Pasilaan nousevasta The Nodesta tulee maan korkein toimistotalo, mutta se on myös kestävän rakentamisen edelläkävijä. Ramboll on ainutlaatuisen kohteen päärakennesuunnittelija.

Havainnekuva tulevasta The Node -tornitalosta Keski-Pasilassa Helsingissä
Havainnekuva: JKMM Arkkitehdit.

Helsingin Keski-Pasilan kehittämisessä on käynnistynyt uusi vaihe, kun Pasilansillan eteläpuolelle on alettu rakentaa 32-kerroksista toimistotaloa, The Nodea. Työeläkeyhtiö Varman rakennuttama 130-metrinen rakennus on valmistuessaan Suomen korkein toimistotalo.

– On ilahduttavaa, että pääsemme rakennusalan yleisen ahdingon huomioon ottaen käynnistämään näin suuren ja merkittävän rakennushankkeen, Varman rakennuttajapäällikkö Ville Häyrinen sanoo.

Ramboll vastaa hankkeessa rakennesuunnittelusta, joka sisältää muun muassa tornirakennuksen rungon, betonitasojen ja välipohjien suunnittelun.

– Korkeassa rakentamisessa osaavan rakennesuunnittelun merkitys korostuu, kun lopputuloksen on oltava turvallinen ja vakaa. Tarvitaan hyvää yhteistyötä hankkeen suunnittelijoiden ja toteuttajien välillä, Häyrinen huomauttaa.

Vaativa kohde rakennesuunnittelijoille

Rambollin projektipäällikkö Tiina Savolainen sanoo, että vaativan kohteen rakennesuunnittelussa on otettava tarkasti huomioon korkeaa rakentamista sääntelevät standardit ja vaatimukset, jotka hankkeessa käydään kohta kohdalta läpi.

Korkeiden rakennusten suunnittelun yhteydessä tehdään myös muun muassa tuulitunnelikokeita kohteen tuuliolojen selvittämiseksi. Turvallisuuden varmistamiseksi tarvitaan esimerkiksi suunnitteluratkaisuja, jotka ehkäisevät rakenteisiin kertyvän jään ja lumen putoamisvaaran.

Savolainen korostaa, että The Node on edelläkävijä myös kestävässä rakentamisessa.

– Rakennesuunnittelun lähtökohta ovat Varman tavoitteet ympäristövastuullisuudessa. Kohteessa noudatetaan myös Varman kiertotalousohjetta, Savolainen kertoo.

Tavoitteena BREEAM Excellent -ympäristöluokitus

Kestävän kehityksen huomioimista kertoo myös se, että The Nodelle haetaan BREEAM Excellent -ympäristöluokitusta. Excellent-tasolle voi päästä uudisrakennusten parhaimmisto, jossa rakentamisesta aiheutuva ympäristökuormitus on saatu mahdollisimman pieneksi.

Tiina Savolainen huomauttaa, että betonintuotanto on merkittävä hiilidioksidipäästöjen lähde. Siksi rakennuksen rungossa pyritään käyttämään vähäpäästöisempää vihreää betonia mahdollisuuksien mukaan.

– Betonin kulutusta voidaan vähentää myös käyttämällä kevennettyjä laattoja, joiden sisällä osa betonista on korvattu kierrätysmuovista valmistetuilla onteloilla.

Savolaisen mukaan rakennesuunnittelussa on oleellista huolehtia, että tehtävät laadukkaat ratkaisut kestävät hyvin aikaa ja ne mahdollistavat tilojen muuntojoustavuuden.

– Esimerkiksi The Noden kantavat rakenteet suunnitellaan niin, että tilojen käyttötarkoitusta on mahdollisimman helppo muuttaa. Esimerkiksi sisäseiniä voidaan siirtää myöhemmin tai wc- ja keittiötilojen paikkaa on mahdollista vaihtaa ilman suuria muutostöitä.

Kosteudenhallintaan kiinnitetään erityistä huomiota

Rakennesuunnittelun ohella Ramboll vastaa hankkeessa myös geoteknisestä suunnittelusta ja kosteudenhallintakoordinoinnista sekä BREEAM-ympäristösertifioinnin konsultoinnista.

– Geoteknisessä suunnittelussa tutkitaan maaperän ja kallion ominaisuuksia, kuten kantavuutta ja lujuutta. Näiden tietojen perusteella voidaan suunnitella kestävät ja vakaat perustamisratkaisut, Tiina Savolainen sanoo.

Kosteudenhallintakoordinaattorina Rambollin asiantuntijat valvovat kosteudenhallinnan toteutumista koko rakennushankkeen ajan. Tässä noudatetaan rakennusalan yhdessä laatimaa Kuivaketju10-toimintamallia, jossa määritellään keskeisimmät kosteusriskit. Niiden hallinnalla kosteusvaurioita ehkäistään rakennuksen koko elinkaaren aikana.

– Käymme veden ja kosteuden hallintaan liittyvät asiat kohta kohdalta läpi eri suunnitteluratkaisuissa ja työvaiheissa. Oleellista on tunnistaa riskit ja ehkäistä niiden toteutuminen, Savolainen korostaa.

Uusi vaihe Keski-Pasilan kehittämisessä

The Node on Varman yksi suurimmista toimitilahankkeista, jonka ankkurivuokralaiseksi tulee tietoliikenneyhtiö Elisa. Rakennuksen kerrospinta-ala on 43 000 neliömetriä, ja sinne tulee yli 3000 toimistotyöpistettä. Tornitaloon on suunnitteilla myös ravintola- ja kahvilatiloja vuokralaisten ja alueella liikkuvien käyttöön.

The Noden torniosan harjakorkeus on määrä saavuttaa vuoden 2027 alussa, ja tornin arvioidaan valmistuvan vuoteen 2028 mennessä. Rakennus on osa Helsingin kaupungin kaavoittamaa Keski-Pasilan tornialuetta, johon kuuluu tulevaisuudessa useita korkeita rakennuksia.

Lisätietoja

  • Henna Koskimäki

    Department Manager

    +358 40 7104962

    Henna Koskimäki