Ramboll Finland

4. lokakuuta 2023

Ramboll on suunnitellut Kivistön uuden palvelukeskuksen valotaideteokset

Ramboll Valostudio on suunnitellut Kivistön uuden kauppa- ja palvelukeskuksen, Kiviksen, kolmiosaisen valoteoksen, joka kertoo tarinaa uusiutuvista energiamuodoista.

Only to be used in single website news.
Vantaanjoen kulttuuriympäristöön, Kehäradan ja Hämeenlinnanväylän yhteyteen, sijoittuvasta Kivistöstä on kasvanut viime vuosina koti tuhansille ihmisille, ja alue kasvaa edelleen. Kivistön alueen suunnittelu ja toteutus perustuvat kestävälle kehitykselle.
Alueen uudesta palvelukeskuksesta, Kiviksestä, toivotaan lähistön asukkaille arjen kohtaamispaikkaa. Keskukseen tulee kolmen valotaideteoksen kokonaisuus, joka on Ramboll Finlandin Valostudion käsialaa.
Uusiutuvat energialähteet valotaiteen teemana
Valotaideteokset kertovat tarinan aurinko-, vesi- ja tuulivoimasta, jotka ilmentävät Kivistön alueen tavoitteita kestävän rakentamisen edelläkävijänä.
ꟷ Haluamme tuoda esiin uusiutuvien, vihreiden energiamuotojen olemusta tavalla, joka tuottaa keskuksen kävijöille iloa. Samalla kiinnitämme huomiota yleisesti energiankulutukseen sekä luonnon tarjoamiin mahdollisuuksiin kestävässä rakentamisessa, sanoo Reija Pasanen, Ramboll Valostudion Head of design.
Teokset sijaitsevat sisäänkäyntien yhteydessä. Jokainen installaatio on oma uniikki teoksensa, ja yhdessä ne muodostavat valotaiteen keinoin tarinan aurinko-, vesi- ja tuulivoimasta.
Valon ja lasin yhteispeli muuntuu ja elää eri vuorokaudenaikoihin. Päivällä, luonnonvalon osuessa teoksen rakenteisiin ja materiaaleihin, ilme on aivan erilainen kuin ilta-aikaan, kun keinovalaistus heijastuu erikoislasiin.
Teokset sijoittuvat palvelukeskuksen sisäänkäynneille
Topaasikujan sisäänkäynnin yhteyteen sijoittuva Vesivoima erottuu jo kauempaa katsottaessa. Teoksen visuaalinen ilme muodostuu lasipaneeleista, joiden vesiaiheinen kuviointi muodostaa virtaavaa vettä muistuttavan pinnan palvelukeskuksen julkisivuun.
Pääaulan yhteydessä oleva Aurinkovoima muodostaa näyttävän, auringon säteitä muistuttavan valokuvion seinäpintaan. Tuulivoiman värilliset varjokuvat puolestaan heijastuvat bussiterminaalin aulatilan seinille.
Valotaideteoksen rakenteissa on hyödynnetty monipuolisesti erikoislasia, jonka avulla valon heijastukset ja värit muodostavat mielenkiintoisen ja muuntuvan vaikutelman. Teokset ovat nähtävissä ja koettavissa sekä päivällä luonnonvalon siivilöityessä sisätiloihin että pimeän aikaan keinovalaistuksen avulla.
:
Ramboll Valostudio on julkisten alueiden sekä tilojen ja kiinteistöjen valaistukseen erikoistunut monialainen suunnittelutiimi. Ryhmä koostuu valaistuksen ammattilaisista, joilla on muotoilun, maisema-arkkitehtuurin ja sähkötekniikan erityisosaaminen.

Lisätietoja

  • Reija Pasanen

    Leading Consultant

    +358 40 1271265

    Reija Pasanen
  • Mikko Pekonen

    Project Manager

    +358 40 5546979

    Mikko Pekonen