Ramboll Finland

19. lokakuuta 2023

Ramboll ja United Bankersin erikoissijoitusrahasto yhteistyöhön uusiutuvan energian hankkeiden edistämiseksi

United Bankersin hallinnoima Erikoissijoitusrahasto UB Uusiutuva Energia ja Ramboll Finland Oy ovat allekirjoittaneet laajamittaisen yhteistyösopimuksen uusiutuvan energian hankeportfolion kehittämiseksi.

AdobeStock_564323484
Yhteistyön myötä UB Uusiutuva Energian käytössä on Rambollin tekninen, kaavoituksellinen ja ympäristöosaaminen kaikissa uusiutuvan energian hankkeiden kehitysvaiheissa.
Rahaston ensisijaisia sijoituskohteita ovat tuuli- ja aurinkovoimalat Suomessa ja Euroopassa. Se voi sijoittaa myös energiaan liittyvään infrastruktuuriin, varastointiin sekä vetyteollisuuteen.
- Ramboll edustaa alansa huippua niin kansallisesti kuin globaalistikin. Rakentaessamme näin merkittäviä hankkeita on erityisen tärkeää, että meillä on paras osaaminen käytössämme hankekehityksen kaikissa vaiheissa. Yhteistyö Rambollin kanssa auttaa varmistamaan, että hankkeemme etenevät mahdollisimman tehokkaasti, teknisesti toteuttamiskelpoisina, taloudellisesti kannattavina ja erityisesti luontoarvojen suojelua noudattaen, kertoo UB Uusiutuva Energia -rahaston Senior Advisor Heikki Kauppinen United Bankersin lehdistötiedotteessa.
- Arvostamme UB Uusiutuva Energia -rahaston näkemyksellisyyttä ja varautumista valtakunnallisiin tavoitteisiin energiajärjestelmän sähköistämiseksi ja hiilineutraalisuustavoitteen saavuttamiseksi. Kun voimme yhdessä suunnitella ja aikatauluttaa portfolion hankkeiden etenemistahdin, pystymme varaamaan kulloinkin tarvittavat osaajaresurssit pitkälle etukäteen ja siten varmistamaan, että hankekehitys sujuu suunnitelmallisesti ja sujuvasti, sanoo toimialajohtaja Jaana Tyynismaa Rambollilta.

Lisätietoja

  • Jaana Tyynismaa

    Environment & Health, Country Director, Finland

    +358 40 5682642

    Jaana Tyynismaa