Tuulivoimaloiden maisemavaikutusten arvioinnin ohje

Ramboll oli mukana ympäristöministeriön julkaiseman ohjeen päivitystyössä, jolla vahvistetaan tuulivoimaloiden maisemavaikutusten arviointia.
AdobeStock_564323484

Tuulivoimaloiden toimintaympäristö on muuttunut sekä hankkeiden määrän ja koon että tuulivoimaloiden koon kasvamisen myötä. Voimalat ovat maisemassa entistä hallitsevampia ja näkyvät kauemmas, etäisyydet tuulivoima-alueiden välillä ovat pienentyneet ja voimajohtojen tarve on kasvanut. Samalla tuulivoimapuistoja suunnitellaan entistä enemmän maa-alueiden lisäksi merelle.

Tuulivoimarakentamisen maisemavaikutusten arvioinnin ohjeistus oli muutosten myötä vanhentunut ja sitä oli tarve päivittää selkeämmäksi, tarkemmaksi ja yhtenäisemmin sovellettavaksi.​ Myös arviointimenetelmät ovat kehittyneet edellisen ohjeen julkaisun jälkeen.

Uusi ohje julkaistiin elokuussa 2024

Ohjeessa tarkastellaan tuulivoimarakentamisen aiheuttamia maisemavaikutuksia, maisemaselvitysten laatimista sekä maisemavaikutusten arviointia osana kaavoitusta ja ympäristövaikutusten arviointimenettelyä. Arviointimenetelmiä ohjeistetaan sekä hankekohtaisiin arviointeihin että hankealueiden yhteisvaikutusten arviointiin.

Päivitettyyn ohjeeseen on tuotettu taustatietoa arviointien avuksi ja suositeltu tarkoituksenmukaisia arviointimenetelmiä. Pääpaino ohjeistuksissa liittyy visuaalisten vaikutusten arviointiin, mutta maiseman kokemista ja yhteisöllisten arvojen huomiointia on tuotu aiempaa enemmän esiin. Lisäksi ohjeeseen on päivitetty muuttuneet tiedot lakeihin, taustaselvityksiin ja päätöksiin liittyen.  

Työhön sisältyi aiheeseen liittyvien lähteiden, kuten oppaiden, menetelmien, arviointien ja KHO:n vuosikirjapäätösten tunnistaminen ja analysointi. Lisäksi toteutettiin työpajoja, joissa arvioitiin edellistä julkaistua ohjetta sekä osallistettiin sidosryhmiä.

Rambollilta työhön osallistui laaja, eri alojen asiantuntijoista koostunut joukko, jolla on pitkä kokemus tuulivoiman ja muiden ympäristövaikutusten arviointimenettelyistä sekä kaavasuunnittelusta. Päivitystyötä ohjasi ympäristöministeriön asettama ohjausryhmä.

Ohje suosittaa aiempaa laajempia alueita arvioitavaksi maisemavaikutusten kannalta

Päivitetty ohje parantaa selvitysten ja arviointien laatua ja edistää maisema-arvojen säilymistä. Tuulivoimarakentamisen maisemavaikutusten arvioinnille on nyt ajantasaiset yhtenäiset käytännöt ja menetelmät ohjeistuksen muodossa.

Ohjeen tärkeimmät uudistukset koskevat täydennettyjä tietoja sekä arvioinnin ohjeita liittyen tuulivoimaloiden kasvaneeseen kokoon, tuulivoimaloiden entistä suurempaan määrään sekä merituulivoiman ja sähkönsiirron aiheuttamien maisemavaikutusten huomiointiin. Lisäksi ohjeessa annetaan aiempaa tarkempi kuvaus maisemavaikutusten merkittävyyden arviointiin.

Yleisesti tuulivoima-alueiden laajuuden ja määrän kasvaessa yhteisvaikutusten arviointi on tunnistettu haastavaksi ja tärkeäksi vaiheeksi. Ohjeessa käsitellään aiempaa kattavammin yhteisvaikutusten arvioinnin menetelmiä sekä annetaan suosituksia arviointimenetelmistä eri suunnittelutasoilla.