Seudullinen raitiotiejärjestelmä Tampereelle
Tampereen raitiotiejärjestelmää on tarkoitus laajentaa seudulliseksi 2020–2040-luvuilla. Rambollin ja WSP:n toteuttama raitiotien seudullinen yleissuunnitelma vaikutusarviointeineen valmistui helmikuussa 2021. Yleissuunnitelmassa kuvataan ratavaraukset Tampereen Hatanpäältä Pirkkalaan, Lielahdesta Ylöjärvelle, Tampereen yliopistolliselta sairaalalta Kangasalan Lamminrahkaan ja Hervannasta Kangasalan Saarenmaalle.
Raitiotiejärjestelmän kehittäminen on osa Tampereen kaupunkiseudun kuntien ja valtion maankäytön, asumisen ja liikenteen aiesopimusta (MAL). Tampereen raitiotien ensimmäinen toteutusosa Hervannasta Pyynikintorille ja Taysilta Sorin aukiolle valmistui liikennekäyttöön elokuussa 2021. Tampereen valtuusto on jo päättänyt raitiotien toisen osan rakentamisesta Pyynikintorilta Santalahteen ja edelleen Lentävänniemeen. Raitiotien seudullisessa yleissuunnitelmassa tarkastellaan myöhemmin tehtäviä raitiotielinjojen ratavarauksia, joilla raitiotiejärjestelmää voidaan laajentaa vaiheittain seudulliseksi.
Raitiotie tukee kestävän kaupunkirakenteen kehittämistä. Uudistuva maankäyttö tukee tiivistyvää yhdyskuntarakennetta ja edistää ilmastotavoitteiden saavuttamista. Lisäksi raitiotie tukee kaupunkiseudun elinkeinoelämän kasvua, kilpailukykyä ja vetovoimaisuutta, sanoo ryhmäpäällikkö Riikka Salli.
Seudullisessa yleissuunnitelmassa määritettiin varaukset raitiotieradoille, jotka ylittävät Tampereen kuntarajat. Esimerkiksi Pirkkalan suuntaan kulkevasta ratahaarasta puolet on Tampereen ja puolet Pirkkalan puolella. Muut ratahaarat ulottuvat Kangasalan ja Ylöjärven puolelle. Suunnitelmassa määriteltiin, millä kaduilla on varauduttava raitiotieradan toteuttamiseen. Näin ratavaraukset palvelevat kuntien yleis- ja asemakaavoitusta sekä liikenteen ja kunnallistekniikan suunnittelua.
Tampereen, Pirkkalan, Kangasalan ja Ylöjärven valtuustot päättivät tulevaisuuden raitiotielinjojen ratavarausten sijainneista loka-marraskuussa 2020. Seudullisen yleissuunnitelman yhteydessä laadittiin alustava arvio jatkorakentamisen aikataulusta ja toteutusjärjestyksestä, jos raitiotien rakentaminen etenee keskeytyksettä. Kuntien päätöksiä raitiotien laajentamisesta ei ole tehty. Koilliskeskus–Pirkkala-ratahaara voitaisiin rakentaa 2025–2028, Hiedanranta–Ylöjärvi 2029–2032, Koilliskeskus–Lamminrahka 2033–2036, Hatanpää–Vuores 2030-luvulla ja Hervanta–Saarenmaa 2040-luvulla.
Vuosina 2019–2020 toteutetussa hankkeessa tilaajina toimivat Tampereen kaupunki, Pirkkalan kunta, Kangasalan kaupunki ja Ylöjärven kaupunki. Seuraavaksi Ramboll ja WSP aloittavat jatkosuunnitelman, eli Hiedanranta-Ylöjärvi tarkentavan yleissuunnitelman laatimisen.
- Raitiotien osan 1 koeajojen liikenneturvallisuustarkastelut, case Hermiankatu, Sammonkatu, Rieväkatu, Itsenäisyydenkatu, TAYS, projektipäällikkö Riikka Salli
- Opinnäytetyö kiertoliittymien käytöstä raitiotiellä, case Hervanta, projektipäällikkö Riikka Salli, opinnäytetyön tekijä Suvi Tammileht
- Selvitys Hatanpään valtatien raitiotiepysäkkivaihtoehdoista, projektipäällikkö Lauri Vesanen
- Tampereen kaupungin liikennöinnin ja häiriönhallinnan tarkastelut, projektipäällikkö Lauri Räty
- Tampereen raitiotien aikataulu- ja kapasiteettitarkastelut, projektipäällikkö Maija Musto
- Selvitys Hatanpään valtatien raitiotien linjausvaihtoehdoista ja Tekunkadun pysäkkivarauksesta, projektipäällikkö Riikka Salli
- Diplomityö Liikennemallin ja paikkatietopohjaisen analyysin soveltuvuudesta raitiotien matkustajamäärien ennustamiseen Tampereella, projektipäällikkö Maija Musto, diplomityön tekijä Teemu Tontti
- Tampereen raitiotien esteettömyyskartoitus