Helsingin kaupunki hallitsee 3 miljoonan neliön rakennuskantaa Circlellä
- Aikataulu oli hyvin tiukka. Halusimme päästä laskuttamaan vuokrasopimuksia Circlellä jo puolessa vuodessa aloituksesta. Vaikka matkaan mahtui myös yllätyksiä, onnistuimme hyvällä yhteistyöllä saavuttamaan tavoitteen, johtava tietojärjestelmäasiantuntija Mikko Niskanen kertoo.
Circle toimii Helsingin kaupungin toimialojen yhteisenä alustana, josta työntekijät voivat nähdä ajantasaiset perustiedot eri toimitiloista. Tieto on keskitetty yhteen paikkaan, mikä helpottaa tiedonkulkua ja yhteistyötä.
Circleä käytetään toimitilatietojen järjestelmänä, eli sillä hallitaan koko Helsingin kaupungin tilaomaisuutta sisältäen omat kiinteistöt, osakkeet ja ulkopuoliset vuokratilat. Painopiste on sisäisessä vuokrauksessa, mutta kaupungin ylijääviä tiloja vuokrataan myös yrityksille ja yhteisöille. Vuokrasopimushallinnan ja laskutuksen lisäksi Circlen avulla raportoidaan ja seurataan toimitilakantaa, rakennusten teknistä arvoa, investointeja sekä talouslukuja.
- Vanhassa järjestelmässä ei ollut ensimmäistäkään pohjakuvaa. Circle mahdollistaa tilahallinnan suoraan pohjakuvilta. Selainkäyttöisyys ja moderni käyttöliittymä helpottavat työtämme. Voimme luoda monenlaisia näkymiä eri asioihin. Myös modernit rajapinnat ja aikasidonnaisuus tarjoavat uusia mahdollisuuksia tiedon hyödyntämiseen, Niskanen kuvailee.
Circle toimii toimitilatietojen ydinjärjestelmänä muulle järjestelmäkokonaisuudelle, joka hakee Circlestä kohderakennusten perustiedot. Hanketietoja tuodaan myös Circleen, mikä hyödyttää esimerkiksi sisäisen vuokran laskennassa. Kokonaisuutena Circle on tehostanut kiinteistöomaisuuden hallintaa ja hyödyntämistä.
- Helsingin kaupungille Circle on elintärkeä työkalu ja sen jatkokehittämiseen panostetaan merkittävästi. Muutkin kunta-asiakkaat varmasti hyötyisivät Circlen hienoista sopimus- ja laskutustoiminnallisuuksista, Niskanen päättää.