Fyyri: Kirkkonummen pääkirjaston valaistussuunnittelu
SRV:n toteuttamassa Kirkkonummen pääkirjasto Fyyrin hankkeessa uudistettiin vanha, vuonna 1982 valmistunut kirjastorakennus, sekä toteutettiin laajennus, jonka myötä rakennuksen pinta-ala kaksinkertaistui 5000 bruttoneliömetriin. Hankkeen pääsuunnittelijana toimi JKMM Arkkitehdit ja valaistussuunnittelusta vastasi Ramboll Valostudio.
Kirjastotoiminnan lisäksi rakennuksessa sijaitsevat myös kahvila, musiikki- ja työväenopisto, ”asukaspuisto” ja nuorisotilat. Fyyrin tilat palvelevatkin eri käyttäjäryhmiä hyvin monipuolisesti. Eri toiminnoille varatuissa tiloissa on huomioitu riittävä valon määrä, kuitenkin niin, että sisustus ja tunnelma muodostavat visuaalisesti mielenkiintoiset tilat eri käyttäjäryhmille, kuten lapset ja nuoret.
Valaistussuunnittelussa ei ole tingitty näkömukavuudesta tai standardin suosituksista. Valoa on mitoitettu erilaisiin toimintoihin, kuten päätelaitteilla työskentelyyn sekä kirjojen ja lehtien lukemiseen. Messingin sävyiset, osaksi sisustusta muotoillut erikoisvalaisimet on valmistettu valaistussuunnittelussa tuotettujen valaistuslaskelmien perusteella. Valaistussuunnittelussa on käytetty geneerisiä valonjakoja, jonka pohjalta SAAS Instruments on toimittanut kohteeseen erikoisvalaisimet.
Vuonna 2020 valmistunut ainutlaatuinen kokonaisuus on hyvän yhteistyön ja vahvan vision lopputulos. Fyyri valittiin vuonna 2021 Vuoden valaistuskohde -kilpailun sisävalaistussarjan voittajaksi.
Vastaavia kiinteistövalaistuksen suunnitteluprojektejamme ovat Helsingissä sijaitseva Amos Andersonin taidemuseo, Helsingin Olympiastadionin LVIA- ja sähkösuunnittelu sekä Espoon Keilaniemen portti.