Puhtaan siirtymän investointien sujuvoittaminen, koulutus

Vallitsevassa taloustilanteessa uusiutuvaan energiaan ja puhtaaseen siirtymään tehdyt investoinnit ovat riittämättömät, kun verrataan kansalliseen ja EU-tason tavoitteisiin kohti hiilineutraaliutta.
Ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi ja ympäristön tilan parantamiseksi tarvitaan merkittäviä investointeja puhtaan siirtymän hankkeisiin, mutta rahoituksen saaminen ja sen hyödynnettävyys on usein epävarmaa.
Hankkeiden käynnistymisen ja sujuvan etenemisen kannalta on olennaista kehittää rahoituksen hakemiseen ja hyödyntämiseen liittyvää osaamista. Tähän osaamisvajeeseen vastattiin Rambollin Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskukselle (Jotpa) toteuttamalla koulutuksella.
Työkaluja puhtaan siirtymän investointien rahoitukseen
Koulutus tarjosi 140 osallistujalle tietoa rahoituskanavista ja rahoituksen vaatimuksista esimerkiksi EU-rahoitukseen, julkiseen rahoitukseen ja yksityisiin investointeihin liittyen. Kurssilla annettiin ohjeita ja työkaluja rahoituksen hakemiseksi. Lisäksi esiteltiin parhaita käytäntöjä ja onnistuneita projekteja, jotka voivat toimia mallina vastaavanlaisten hankkeiden toteuttamisessa.
Koulutuksella on merkittävä vaikutus sekä osallistujille että yhteiskunnallisesti, sillä saavutetuilla opeilla edistetään organisaatioiden kykyä toteuttaa kestäviä ja ilmastoystävällisiä puhtaan siirtymän hankkeita. Tämä johtaa vähähiiliseen kehitykseen, parantaa ympäristön tilaa ja tukee yhteiskunnan laajempaa vihreää siirtymää.
Puhtaan siirtymän investointien sujuvoittamisen koulutus on Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskuksen (Jotpa) rahoittama. Palvelukeskus edistää työikäisten osaamisen kehittämistä ja osaavan työvoiman saatavuutta. Palvelukeskuksen toimintaa ohjaavat opetus- ja kulttuuriministeriö sekä työ- ja elinkeinoministeriö.
Koulutus on rahoitettu Euroopan unionin elpymis- ja palautumistukivälineellä (RRF), joka on EU:n elpymisvälineen (Next Generation EU) suurin ohjelma. Rahoituksen on myöntänyt Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskus. Palvelukeskus edistää työikäisten osaamisen kehittämistä ja osaavan työvoiman saatavuutta. Palvelukeskuksen toimintaa ohjaavat opetus- ja kulttuuriministeriö sekä työ- ja elinkeinoministeriö.