Kestävämpää rakennettua ympäristöä arkkitehtisuunnittelulla
Arkkitehtuuri & BIM-sektorin johtaja, arkkitehti Kaisu Nousiainen vannoo asiakaslähtöisyyden sekä asiakasymmärryksen nimiin.
Tiesitkö, että Ramboll tarjoaa monialaisena suunnittelu- ja konsultointiyrityksenä monipuolisia uramahdollisuuksia myös arkkitehtuurin ammattilaisille? Pelkästään Suomessa työskentelee yli 80 rambollaista, joilla on arkkitehdin, maisema-arkkitehdin tai sisustusarkkitehdin tutkinto. Yksi heistä on Ramboll Finlandin Arkkitehtuuri & BIM-sektorin johtaja, arkkitehti SAFA, Kaisu Nousiainen.
Arkkitehtisuunnittelua ja tietomallinnusta
Arkkitehtuuri & BIM-sektorissa työskentelee noin kolmisenkymmentä osaajaa. Projektit ovat vaihtelevia. Tiimin suunnittelupöydällä on erilaisia asumisen ja työnteon ympäristöjä. Asuntorakentamisen, toimitila- ja työympäristökehityshankkeiden lisäksi arkkitehdit työskentelevät pääsuunnittelijoina esimerkiksi isoissa tuotantolaitoksissa, teollisuuskohteissa ja kaupallisissa kiinteistöissä.
Yhä useammin korjataan kestävästi myös vanhaa, sillä uudiskohteiden lisäksi toteutetaan erilaisia korjaussuunnittelun projekteja. Lisäksi BIM-tiimi toteuttaa erilaisten hankkeiden tietomallikoordinointia, tietomalleja sekä inventointimallinnusta.
Asiakaslähtöistä suunnittelutyötä
Arkkitehti SAFA Kaisu Nousiainen on ehtinyt pitkän uransa aikana työskennellä monenlaisissa tehtävissä. Kokemusta on kertynyt suunnittelu- ja projektinjohtotehtävien lisäksi asuntokehittämisestä, suunnitteluttamisesta, rakennuttamisesta, kaupallisten kiinteistöjen kehitys- ja konseptointityöstä sekä myymäläsuunnittelusta. Kohteet ovat sijainneet niin kotimaassa kuin ulkomaillakin.
– On valtava etu, että on ollut mahdollisuus päästä työskentelemään eri tehtävissä sekä tilaajan roolissa että asiantuntijana.
Rakennettua ympäristöä suunnitellaan ihmisille
Rambollissa Kaisu aloitti työt vuonna 2021. Pitkä kokemus erilaisista tehtävistä ja organisaatioista kääntyy nyt asiakkaiden eduksi sektorinjohtajan tehtävässä.
– Suunnittelutyössä on tärkeintä ymmärtää käyttäjien tarpeet. Suunnittelijan pitää tuntea kohde, ymmärtää tilaajan reunaehdot ja mahdollisuudet. Aina täytyy tutustua myös yrityksen strategiaan ja liiketoimintaan.
Projektit eivät ole keskenään samanlaisia. Erilaisilla kiinteistöillä on omat ominaispiirteensä. Tehdas- ja tuotantotiloilta vaaditaan erilaisia ominaisuuksia ja toiminnallisuuksia kuin vaikkapa uudelta myymäläkiinteistöltä.
– Asiakas hankkii asiantuntijapalveluita ratkaisemaan investointinsa ja liiketoimintansa tarpeita ja haasteita. Asiantuntijan tulee osata ja uskaltaa kysyä vaikeitakin kysymyksiä, jotta hankkeessa ja sen tavoitteissa päästään ns. samalla sivulle.
Osa asiakkaista on suunnitteluttamisen ja rakennuttamisen rautaisia ammattilaisia, osa taas on toteuttamassa ainutlaatuista kertainvestointia. Asiantuntija voi molemmissa tapauksissa ottaa ohjat käsiin ja johtaa asiakasta tavoitteiden saavuttamiseksi oli kyse sitten rahasta, ajasta tai laadusta.
– On valtava etu, että on ollut mahdollisuus päästä työskentelemään eri tehtävissä sekä tilaajan roolissa että asiantuntijana.
3 kysymystä Kaisulle
- :
Mikä arkkitehtuurissa viehättää?
Arvostan arkkitehtuurissa rakennuksen sopivuutta ympäristöönsä ja käyttötarkoitukseensa. Laadukas toteutus riippumatta budjetista ja käyttötarkoituksesta saa hyvälle mielelle. Toisaalta lopputuloksen epämääräisyys ja huolimaton työn jälki yhdistettynä vajavaiseen suunnitteluun vie uskottavuutta koko toimitusketjulta. Ja kauneus, arkkitehtuurissakin, on loppujen lopuksi katsojan silmässä.
- :
Parasta Rambollissa on mielestäni
Rambollissa parasta on suuri asiantuntijoiden joukko. Voimme tarjota asiakkaille laajan kirjon osaamista. Työnantajan ja työyhteisön arvot ovat tärkeitä, ja niiden tulee näkyä arjessa eikä vain päälle liimattuina tarroina tietokoneissa tai muistikirjoissa. Pyrin toteuttamaan päivittäin Rambollin arvoja käytännössä, myös haastavissa tilanteissa.
- :
Uraoppini muille
Olen työurani aikana useaan otteeseen pohtinut työelämäni suuntaa. Jokainen siirto on ollut riski, jonka olen ottanut, koska olen halunnut oppia uutta. Matkalle on mahtunut mutkia ja murheita, mutta yhtä aikaa paljon onnistumisia ja kehittymistä. Kaiken tämän ovat mahdollistaneet työkaverit ja vankka tuki esihenkilöiltä. Kannustan jokaista katselemaan oman laarin ulkopuolelle ja hyppäämään joskus tuntemattomaan. Työelämä voi yllättää!