EU:n pakkotyöasetus – tiukemmat säännöt yrityksille

Köyhyys, sorto, väkivalta, sodat ja poliittiset ongelmat pakottavat ihmiset etsimään parempaa elämää. Tämä saattaa viedä heidät matalapalkkaisille ja kausiluonteisille aloille, joissa tarvitaan vähemmän koulutettua työvoimaa. Samalla riskit työvoiman hyväksikäytöstä ja pakkotyöstä kasvavat.

EU:n pakkotyöasetuksessa (EU 2024/3015) pakkotyö määritellään laajasti. Se kattaa pakkotyön tai pakollisen työn, kuten se on määritelty Kansainvälisen työjärjestön (ILO) vuoden 1930 yleissopimuksessa (nro 29), mukaan lukien lasten pakkotyö. Lisäksi pakkotyöksi katsotaan valtion viranomaisten määräämä työ, kuten on kuvattu ILO:n vuoden 1957 yleissopimuksessa (nro 105). Yhteisesti molemmat yleissopimukset määrittelevät pakkotyön siten, että se on työtä, jota henkilö joutuu tekemään ilman omaa suostumustaan, uhkauksilla, väkivallalla tai muulla painostuksella, joka liittyy joko yksityisten tai valtion toimijoiden pakkokeinoihin.

Pakkotyö Euroopassa: näkymätöntä mutta todellista

Pakkotyön ilmeneminen ei välttämättä ole näkyvää, mutta sitä on olemassa erityisesti alhaisemman palkkatason ja vähemmän säännellyillä aloilla. Se tapahtuu usein piilossa tai on vaikeasti havaittavissa. Riskitoimialoja yhdistävät usein pitkät ja moniportaiset alihankintaketjut. Euroopassa on tunnistettu kasvava määrä työperäisiä hyväksikäyttötapauksia maatalous-, siivous-, ravintola-, rakennus-, matkailu-, kuljetus- ja tuotantoaloilla. Esimerkiksi Suomessa on arvioitu, että jopa 90 % ihmiskaupparikoksista jää havaitsematta.

Työperäinen hyväksikäyttö on samankaltaista eri puolilla Eurooppaa. Heikko kielitairo ja tiedon puute omista oikeuksista pakottavat monet ulkomaalaiset työntekijät hyväksymään alipalkkauksen ja huonot työehdot. Lisäksi he voivat kohdata muun muassa palkkojen pidättämistä, laittomia maksuja, asiakirjojen takavarikointia ja liikkumisen rajoittamista. Yleisin hyväksikäytön muoto on merkittävä alipalkkaus, johon usein lisätään erilaisia kuluja, kuten asumis- ja työvälinekustannuksia.

Työperäisen hyväksikäytön taustalla on voiton tavoittelu eri tasoilla, eivätkä siitä hyödy ainoastaan rikolliset toimijat. Usein myös laillisesti toimivat yritykset voivat joutua osalliseksi joko tiedostaen tai tiedostamattaan.

Uusi lainsäädäntö torjuu pakkotyötä ja suojelee markkinoita

Pakkotyöasetus tiukentaa sääntelyä, joka kieltää yrityksiä tuomasta EU:n markkinoille ja myymästä tai viemästä unionista tuotteita, jotka on valmistettu pakkotyöllä. Pakkotyöasetus koskee kaikkia toimijoita toimialaan tai tuotteisiin katsomatta. Pakkotyöasetus astui voimaan joulukuussa 2024 ja sillä on kolmen vuoden siirtymäaika. Soveltaminen alkaa 14.12.2027.

Lainsäädäntö ei aseta uusia pakollisia asianmukaiseen huolellisuuteen liittyviä velvollisuuksia muun lainasäädännön kautta tulevien velvollisuuksien lisäksi. EU-komissio laatii toimijoille ohjeita, joissa otetaan huomioon lainsäädäntö, vahvistetaan pakkotyöhön liittyvät huolellisuusvaatimukset sekä huomioidaan kansainvälisten järjestöjen suositukset ja talouden toimijoiden erilaisuus.

Pakkotyöepäilyjen tutkinta perustuu riskiperusteiseen arviointiin, jossa huomioidaan pakkotyön laajuus, ankaruus ja tuotteiden määrä. Tutkinnan johtava viranomainen määräytyy tapauksen sijainnin mukaan: EU-maiden sisällä vastuu on kyseisellä jäsenvaltiolla, unionin ulkopuolella komissiolla. Jos pakkotyön käyttö vahvistetaan, yrityksen on poistettava kyseiset tuotteet markkinoilta ja hävitettävä ne.