Kaisa Merilahti

9. maaliskuuta 2024

Kiertotalouden keinoin kohti kestävää matkailua

Kiertotalous on mahdollisuus, joka houkuttelee toimijoita yli toimialarajojen uusien innovaatioiden ja ratkaisujen sekä yhteistyön äärelle. 

Two hammocks by a lake in Finland

Kiertotalous yhteiskunnassa koskee kaikkia elämänaloja, myös matkailua ja sen kehittämistä. Kiertotalouden periaatteiden soveltaminen ja eri toimijoiden ja alojen yhteistyö auttaa vähentämään ympäristön kuormitusta, parantamaan luonnonvarojen kestävää käyttöä sekä luomaan uusia liiketoimintamahdollisuuksia ja työpaikkoja.

Matkailu on toimiala, jonka lopputuote on palvelu. Koska prosessi ei perustu materialle, kiertotalous on matkailutoimialalla jäänyt vähemmälle huomiolle. Matkailualan tulee kuitenkin tunnistaa oma merkittävä roolinsa, kun koko yhteiskunta siirtyy kohti kiertotalouden tuotanto- ja kulutusmallia.

Matkailualalla kiertotalouden periaatteet voivat tarkoittaa esimerkiksi resurssitehokkuutta, jätteen vähentämistä ja luontovaikutusten huomioimista. Kiertotalous tarjoaa keinoja matkailun vastuullisuuden parantamiseksi ja sen osoittamiseksi toiminnassa.

Viisi askelta kiertotalouden hyödyntämiseen matkailuyrityksissä
1. Tunnista, miten matkailu perustuu kiertotalouteen

Matkailu perustuu kiertotalouden periaatteisiin: tavaroiden omistamisen ja ostamisen sijaan kulutus perustuu vuokraamiseeen, aineettomiin elämyksiin ja jakamiseen. Matkailu on myös antanut uuden elämän lukemattomille vanhoille rakennukselle niin maaseudulla kuin kaupungeissakin. Jakamistalous ja digitaaliset alustat kuten Airbnb ja Uber ovat osoittautuneet merkittäviksi innovaatioiksi alalla.

2. Havahdu huomaamaan kiertotalouden hyödyntämisen potentiaali!

Kiertotalous ei ole pelkästään kierrätystä. Palvelullistuminen antaa yhä enemmän mahdollisuuksia lisäpalveluille ja paketoinnille. Ota asiakkaan näkökulma mukaan ja mieti nykyisiä sekä uusia potentiaalisia palveluja. Voisitteko tarjota lisämaksusta esimerkiksi kyytipalvelua?

3. Tunnista, mitä kiertotalous tarkoittaa kumppaneiden ja alihankkijoiden toiminnassa

Kiertotalous on kokonainen talousmalli, jota kukaan ei voi toteuttaa yksin. Matkailuyrityksessä tee hankintapäätökset ja yhteistyösopimukset niin, että edellytät muilta toimialoilta omien kiertotalousmalliensa hyödyntämistä. Matkailulle tärkeitä kumppanialoja ovat mm. rakentaminen, kuljetus, tekstiilit, elintarvikeala ja maatalous. Matkailukohteisiin voidaan tunnistaa kokonainen kiertotalouden ekosysteemi eri alojen kesken.

4. Ota muiden tarjoamat ratkaisut käyttöön

Käytännön ratkaisuja voi löytyä esimerkiksi energiantuotannossa, jo olemassa olevista jakamisalustoista ja erilaisista yhteisöistä. ResQ-hävikkiruokasovellus on monelle hotellille ja ravintolalle jo tuttu. Matkailutoimijoilla on myös tärkeä rooli nostaa paikallisia ratkaisuja ja palveluja esiin: alueen oma ruokaosuuskunta tai löytyykö kohteestanne yhteiskäyttöveneitä kuten Skipper vieraillenne?

5. Ota kiertotalous omaksi toimintamalliksi!

Tuo kiertotalous kehittämiskohteeksi oman toimintasi vastuullisuuden kehittämiseen ja lisää se yrityksesi kestävän matkailun kehittämissuunnitelmaan. Tee päivittäisten valintojen tueksi oma hankintaohjeistus. Mieti hankintojen yhteydessä, voisiko tämän tehdä yhteishankintana tai miten hankinnan elinkaaresta saadaan mahdollisimman pitkä.

Tutustu Rambollin palveluihin kestävän matkailun kehittämiseksi – Katso lisää

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä Kaisaan

  • Kaisa Merilahti

    Project Manager

    +358 40 8612731

    Kaisa Merilahti