Laura Bowler

9. elokuuta 2022

Pakolliset ilmastoriskien tiedonantovelvoitteet ovat tulossa

Pakolliset ilmastoon liittyvät tiedonantovelvoitteet ovat pian täällä. Yhdysvaltalaisten yritysten tulee ymmärtää vaadittavien toimien vaikutuksia. Tässä artikkelissa asiantuntijamme Christine Pries ohjeistaa yrityksiä valmistautumaan tähän muutokseen.

Ilmastoon liittyvien riskien julkistaminen on nousussa, koska ilmastonmuutoksen todelliset ja nykyiset taloudelliset seuraukset tunnistetaan nyt entistä selvemmin. Osa maailman suurimmista sijoittajista ja varainhoitajista ottaa ilmastoon liittyvät sijoitusriskit jo nyt huomioon asettamalla sijoituksilleen kasvihuonekaasujen (GHG) nettonollatavoitteita. Yksi esimerkki tästä suuntauksesta on Net Zero Asset Managers initiative, joka on perustettu joulukuussa 2020. Sillä on yli 273 allekirjoittajaa, jotka yhdessä hallinnoivat 61,3 triljoonan sijoitusomaisuutta. Allekirjoittajat ovat sitoutuneet kasvihuonekaasujen nettonollapäästöihin omassa organisaatiossaan ja hallitsemassaan sijoitusomaisuudessa vuoteen 2050 mennessä tai aikaisemmin. Välitavoitteita on asetettu vuodelle 2030. Vastaavasti Net-Zero Asset Owner Alliancen taustalla on73 sijoittajaa, joiden sijoitusomaisuuden arvo on 10,6 triljoonaa dollaria. Tässä aloitteessa mukana olevat ovat sitoutuneet saavuttamaan kasvihuonekaasujen nettonollapäästöt sijoitussalkuissaan vuoteen 2050 mennessä. Välitavoitteita on asetettu viiden vuoden välein. Sijoittajat ovat kohdanneet samoja ongelmia, joita muut sidosryhmät ovat tuoneet aikaisemmin esille. Vapaaehtoiset ilmastoon liittyvät yritysten julkistukset ovat epäjohdonmukaisia, vertailukelvottomia ja epäluotettavia ja usein niitä ei julkaista lainkaan. Yhdysvaltain arvopaperi- ja pörssikomissio (SEC) otti tämän ongelman huomioon äskettäin julkaisemalla sääntöehdotuksen , jolla määritellään ilmastoon liittyvät tiedonantovelvollisuudet. Yrityksillä voi olla tarve toimia tämän suhteen jo ensi vuonna. Raportoitavia tietoja tulee kerätä tilikaudelta 2023 ja ne on julkaistava vuonna 2024 (pienille yrityksille on tarjolla vuoden sopeutumiskausi).
Mitä vaatimuksia on tulossa
Yhdysvaltain arvopaperi- ja pörssikomission ehdottamien sääntöjen mukaan ilmastonmuutos tulee ottaa erikseen huomioon useilla eri aloilla yritysten vuosikertomuksissa. Ilmastoon liittyvän tiedonannon on oltava sekä määrällistä että laadullista. Kaikkien tiedonantovelvollisten tulee vuosittain antaa tietoja: - Ilmastonmuutoksen todellisista tai oletetuista vaikutuksista liiketoimintaan, strategiaan ja näkymiin - Hallituksen ja johdon ilmastoon liittyviin riskien hallinnollisista prosesseista - Ilmastotapahtumiin liittyvistä vaikutuksista, jotka ovat linjassa taloudellisen raportoinnin kanssa - Ilmastoon liittyvien riskien ja siirtymäsuunnitelman tavoitteista ja mittaustavoista, jos sellaisia on - Kasvihuonekaasupäästöistä yrityksen omassa toiminnassa (Scope 1 ja Scope 2 GHG-protokollanmukaisesti) - Epäsuorat kasvihuonekaasupäästöt ilmoittajan arvoketjun alku- ja loppupäässä (Scope 3), jos sovellettavissa tai jos ilmoittajalla on asetettu Scope 3:n sisältäviä päästötavoitteita.
Arvopaperimarkkinaviranomaisen ehdotus on osa globaalia suuntausta kohti pakollista ilmastoon liittyvää tiedonantovelvollisuutta. Singapore oli tässä asiassa edelläkävijä, sillä se asetti omat vaatimuksensa jo vuonna 2016 Singaporeen pörssissä vaihdetuille yrityksille vuosittaisista kestävän kehityksen raporteista, jotka ovat linjassa ilmastoon liittyvien taloudellisten tietojen työryhmän (TCFD) vaatimusten kanssa.
Muutamana viime vuonna vastaavia vaatimuksia asettaneiden maiden määrä on kasvanut jatkuvasti. Merkittävää on, että EU on luonut uutta lainsäädäntöä yritysten kestävyysraportointia koskevassa direktiivissä , joka edellyttää kaikilta suurilta yrityksiltä säännöllistä raportointia niiden ympäristövaikutuksista sekä ilmastotavoitteiden saavuttamista edistävistä toimista.

Yhdysvaltain arvopaperi- ja pörssikomission ehdottamien sääntöjen mukaan ilmastonmuutoksen tulee ottaa nimenomaisesti huomioon useilla eri aloilla yritysten vuosikertomuksissa. Ilmastoon liittyvän tiedonannon on oltava sekä määrällistä että laadullista.

CHRISTINE PRIES
KESTÄVÄN KEHITYKSEN NEUVONANTAJA JA VANHEMPI KONSULTTI.

Kansainvälinen tilinpäätösstandardilautakunta (IFRS), joka määrittelee standardit tilinpidolle yli 144 eri maassa, tunnisti tarpeen globaalille ilmastoraportoinnin yhdenmukaistamiselle vuonna 2021. Sen tuloksena se perusti International Sustainability Standards Board (ISSB). ISSB julkaisi luonnoksen standardeistaan yleisistä kestävään kehitykseen liittyvistä ja erityisistä ilmastoon liittyvistä raportointivaatimuksistaan maaliskuussa 2022. Lopullisten versioiden odotetaan valmistuvan tämän vuoden loppuun mennessä. Mikä tahansa maa voi edellyttää ISSB:n standardien noudattamista, kun ne on julkaistu. Kaikki nämä säädetyt ja esitetyt tiedonantosäännöt, joissa voi olla pieniä eroja niiden yksityiskohdissa, pyrkivät käsittelemään ilmastoon liittyvien riskien tunnistamista, vaikutuksia, hallintaa ja kasvihuonekaasupäästöjä. Lopputulos on se, että yhdysvaltalaisilla yrityksillä ja niiden tytäryhtiöillä on globaalisti edessään nopeasti lähestyviä uusia vaatimuksia, joilla osoitetaan sijoittajille niiden toimista ilmastoriskien hallitsemiseksi tai kerrotaan aktiivisesta hiilineutraaliin talouden edistämisestä.
Miten yritysten tulisi valmistautua
Näiden uusien tiedonantovelvollisuuksien seuraukset ovat merkittäviä, ja ne nostavat esiin monia kysymyksiä yrityksille maailmanlaajuisesti.
Otetaan esimerkiksi neljä aluetta, joissa on pystyttävä vastaamaan tärkeisiin kysymyksiin. 1. Oletko arvioinut omaa fyysistä ja siirtymään liittyvää ilmastoriskiäsi? Mitä vaikutuksia niillä on sinulle taloudellisesti? Sinun tulee suoriutua alustavasta analyysistä ja parhaiden käytäntöjen mukaisesti käyttää useita sovellettavissa olevia ilmastoskenaarioita. Niiden avulla määritellään mahdollisten tulevaisuuden näkymien vaikutuksia yrityksen strategiaan.
2. Ottaako hallintarakenteesi ilmastoriskit riittävällä tavalla huomioon ja hallinnoi niitä?
Sinun tulee määritellä talon sisäiset mahdollisuudet pitkän aikavälin sisäiseen seurantaan ja ilmastoriskien raportointiin, joka on linjassa lainsäädännön vaatimusten kanssa. Lisäksi sijoittajat tulee saada vakuuttuneiksi siitä, että näitä riskejä hallitaan asianmukaisesti.
3. Oletko määritellyt teknisen kyvykkyytesi mitata ja raportoida kasvihuonekaasupäästöistä, jotka ovat ulkoisen varmistuksen kohteena?
Sinun tulee sisällyttää auditoitavat kasvihuonekaasupäästöjen mittaukset ja määrittelyt osaksi vuosiraportointia.
4. Oletko asettanut vedenpitäviä ilmastotavoitteita?
Onko sinulla niiden saavuttamiseksi olemassa strategia ja tiekartta? Yhdysvaltain arvopaperi- ja pörssikomission säännöissä kasvihuonekaasujen vähennystavoitteet ja strategiat ovat vapaaehtoisia, mutta ne asemoivat yrityksen menestykseen ja antavat sijoittajille parhaan mahdollisen viestin. Tavoitteet määrittelevät yrityksen kunnianhimoa, ja strategia luo kuvan aloitteista, joita käytetään tavoitteiden saavuttamiseksi ja näiden aloitteiden asettamiseksi tärkeysjärjestykseen niistä saatavan hyödyn ja toteutettavuuden perusteella. > Liity webinaariimme SEC:n vaatimuksista lisätietoja varten. Ehdotettujen tiedonantovelvollisuuksien yksityiskohtiin voi tulla muutoksia ennen kuin lopullinen versio on julkaistu. Yritykset voivat kuitenkin odottaa, että niiden tulee esittää perustellulla tavalla ja vuosittain tunnistettuja ilmastoon liittyviä riskejä ja niiden vaikutuksia, riskien hallintaa, kasvihuonekaasupäästöjä ja yritysstrategioita. Jopa yksityisomisteisten yritysten tulisi valmistautua tietojen keräämiseen ja tässä esiteltyihin tiedonantovaatimuksiin, koska lainanantajat, sijoittajat ja noteeratut asiakkaat tarvitsevat tietoja omien velvollisuuksiensa täyttämiseksi.
Kuinka sääntelyn noudattamisen kuluista päästään hyötyjen saamiseen
Ehdotettujen tiedonantosääntöjen valmistelu voi toimia arvon luojana. Hyvä tiedonanto alentaa liiketoiminnan kuluja, koska avoimuudella ja pääsyllä tietoon on markkinoilla arvonsa. Pitkään käytössä olleet taloustietojen raportointisäännöt, parempi taloudellinen seuranta ja analyysit näkyvät paremmin tietoon perustuvina taloudellisina päätöksinä yrityksissä. Vastaavasti asianmukaisesti toteutetut ilmastoon liittyvien tiedonantojen tarvitsemat arvioinnit luovat parempia ennusteita ja tunnistavat pontentiaalisia käyttöomaisuusinvestointeihin tai toimintakuluihin liittyviä vähennyskohteita. Samalla se voi vähentää odottamattomia tulevia kuluja, jotka liittyvät ilmastopolitiikkaan tai fyysisiin tapahtumiin ja parantaa mahdollisuuksia kasvulle uusilla markkinoilla. Yksi esimerkki tästä on hiilineutraalien vaihtoehtojen kasvaa kysyntä. Tämä voi muuttaa tuotekehitysprosessisi suuntaa resurssitehokkaaseen kestävään tarjontaan, jonka avulla voi saavuttaa suuremman markkinaosuuden erottumisen ansiosta. Vaihtoehtoisesti tämä voi antaa mahdollisuuden markkinajohtajuuteen uusilla markkinoilla samalla, kun tuotantokustannuksia saadaan alennettua. Muita hyötyjä voivat olla strategisten tilaisuuksien tunnistaminen ja viestintä yrityksen toimista niiden saavuttamiseksi voi vaikuttaa ulkoisiin kestävän kehityksen arviointeihin. Tämä voi johtaa pääsyyn parhaisiin kestävää kehitystä mittaaviin indekseihin, ja parantaa tätä kautta pääsyä pääomamarkkinoille. Rambollin johdon konsultointi seuraa aktiivisesti sitä, kuinka sääntelyn yksityiskohdat kehittyvät lopullisessa Yhdysvaltain arvopaperi- ja pörssikomission säännöissä ja globaaleissa tiedonantovelvoitteissa. Samalla autamme asiakkaitamme valmistautumaan ennakoivasti ilmastoon liittyvien riskien hallintaa ja etsimään siirtymän avaamia tilaisuuksia.

Haluatko lisätietoja?

  • Laura Bowler

    Manager

Katso kaikki

Kiertotalous rakennusten arvoketjussa

Aggressiivisen sääntelyn heijastusvaikutus yhdistettynä sijoittajien ja asiakkaiden odotuksiin ajaa mullistavaa kiertotaloutta rakennusalalle. Tässä artikkelissa kiertotalouden asiantuntijamme kertovat seurauksista rakennusten arvoketjun päätoimijoille.

Laiva voi jumittua Suezin kanaaliin, ja samalla tavalla kestävyyden hallinnan puute voi katkaista toimitusketjusi tulevaisuudessa. Tässä artikkelissa asiantuntijamme Christine Pries kertoo, kuinka yrityksesi pysyy pinnalla seuraamalla kokeiltua ja testattua prosessia.