Rannikkoalueiden kaupunkirakentamisen todellinen voima on antaa veden mennä sinne, minne se haluaa.

Voitteko selittää, miksi rannikkoalueiden ilmastoon sopeutuminen on yksi kaupunkikehityksen monimutkaisimmista tieteenaloista?

NEIL: Lyhyt vastaus tähän kysymykseen on maan ja omaisuuden omistus. Kaupunkien rannikkoalueiden sopeutuminen edellyttää lähes aina monien eri sidosryhmien yhteistoimintaa, aina kaupunkisuunnittelijoista yksittäisiin kiinteistönomistajiin ja joskus jopa kokonaisiin yhteisöihin. On niin paljon otettava huomioon: poliittiset intressit, huoli taloudellisesta kehityksestä, asuntotarpeet, biologinen monimuotoisuus ja varsinkin villieläinten elinympäristöt, vain muutamia esimerkkejä mainitakseni. Kyse on kaikkien näiden tekijöiden yhdistämisestä, jotta voidaan luoda perusta uusille ratkaisuille.

SIMON: Yksi haasteista on pyrkiä reagoimaan ennakoivammin ilmastoennusteisiin ja vähemmän reagoida tapahtumien jälkeen. Monien muiden kaupunkien tapaan myös täällä New Yorkissa olemme saaneet osamme ilmastonmuutosta koskevista herätyksistä. Ennen Sandy-hurrikaania vuonna 2012 käytiin jonkin verran keskustelua ja laadittiin politiikkaa myrskytulvien aiheuttamista ongelmista, mutta ei riittävästi eikä varsinkaan riittävästi rahoitusta. Ennen trooppista myrskyä Idaa vuonna 2021 käytiin jonkin verran vuoropuhelua ja tehtiin poliittisia päätöksiä pilvipurkauksista, mutta ei riittävästi eikä varsinkaan riittävästi rahoitusta. Nyt ilmastonmuutokseen sopeutuminen on kaikkien mielessä, mutta ymmärrämme myös, että se on äärimmäisen vaikeaa ja kallista. Monilla kaupunkialueilla lähestymistapa on ollut reunojen korottaminen, jotta vesi ei pääse sisään. Nämä staattiset, kovat infrastruktuuriratkaisut ovat kuitenkin joskus vain keskipitkän aikavälin ratkaisuja merenpinnan nousun aiheuttamaan perusongelmaan. Eivätkä ne todellakaan ole hyviä veden kanssa työskentelyssä ja luonnon kohottamisessa.

Miksi emme ole vielä löytäneet kultaista avainta kaupunkien rannikkoalueiden sopeutumiseen?

NEIL: Jos tarkastelemme viimeisten 150 vuoden aikana tapahtunutta kaupungistumista eri puolilla maailmaa, johtavana periaatteena on lähes kaikkialla ollut kehittää alueita yhden käyttötarkoituksen mukaan. Tämän vuoksi meillä on teollisuusalueita, virkistysalueita, asuinalueita, maatalousalueita ja niin edelleen. Vaikka tämä vaikuttaa intuitiiviselta tavalta suunnitella tiloja, se on itse asiassa huonosti linjassa sen kanssa, miten ekologia toimii ja miten vesi on sisällytetty kaupunkisuunnitteluun. Vasta viime aikoina on alkanut näkyä monikäyttöisen integroidun suunnittelun uusi aalto, jossa luontopohjainen lähestymistapa keskittyy siihen, että vesi on viheralueilla eikä putkissa, ja jossa asuminen, vähittäiskauppa, teollisuus ja jopa maatalous ovat rinnakkain.

SIMON: Kuten Neil sanoi, siirtyminen kaupunkien yksikäyttöisistä alueista monikäyttöisiin alueisiin on ollut valtava voitto kaupunkialueille. Yhdysvalloissa ja eri puolilla maailmaa on nähty, miten vanhoja teollisuusalueita on muutettu elinvoimaisiksi ja monikäyttöisiksi alueiksi, jotka hyödyttävät paikallistaloutta, asumista, rantayhteyksiä, tasa-arvoa ja monia muita kaupunkien hyötyjä. Kun ilmastonmuutoksen vaikutukset ovat kuitenkin alkaneet yleistyä, nämä todelliset "voitot" ranta-alueilla ovat tuoneet mukanaan uusia ongelmia ilmastonmuutokseen sopeutumisessa ja luontoon perustuvien ratkaisujen tarpeessa.

Kun otetaan huomioon kaupunkikehityksen historia ja nykyinen tulvasuojelutarve, mitä kaupunkisuunnittelijat ja päätöksentekijät voivat tehdä auttaakseen?

NEIL: Ensinnäkin rannikkoalueiden yksikäyttöfilosofia on toivottavasti pian mennyttä ja korvautuu paljon laajemmalla ymmärryksellä siitä, miten asuinalueet, teollisuus, vähittäiskauppa ja virkistysalueet voivat yhdistyä luonnon ekosysteemin johdolla ja luoda tiloja, joissa ihmiset ja luonto viihtyvät. Tulvasuojelu on vain yksi osatekijä; tarve kääntää biologisen monimuotoisuuden nykyinen romahdus on toinen keskeinen tekijä. Rannikkoalueita ajateltaessa tarvitaan aivan uutta ajattelutapaa, ja päätöksentekoprosesseihin on otettava mukaan paljon enemmän erilaisia sidosryhmiä.

SIMON: Olen samaa mieltä Neilin kanssa. Minusta on selvää, että aiempi ilmastosopeutumisen "laastari" olisi korvattava paljon ennakoivammalla ilmastosopeutumisella, jossa otetaan huomioon paitsi välittömät tulvasuojelutarpeet myös merenpinnan nousun ja sään ääri-ilmiöiden pitkän aikavälin vaikutukset. Suunnittelun kannalta todellinen läpimurtohetki on se, kun alamme päästää vettä sisään sen sijaan, että pitäisimme sitä ulkona, eli alamme suunnitella rannikkokaupunkeja, jotka ovat yhteensopivia luonnon muiden ulottuvuuksien kanssa. Yhteiskuntana haasteemme on nyt käsitellä tulevia tapahtumia, ei vain nykyisiä. Ilmastonmuutos pakottaa meidät pohjimmiltaan tarkastelemaan hyvin pitkällä aikavälillä sitä, miten haluamme sekä nykyisten että tulevien sukupolvien elävän.

Miten näet rannikkokaupunkien kehityksen 10-15 vuoden kuluttua?

NEIL: Vaikka olenkin liian runollinen, toivon, että olemme vihdoin ymmärtäneet, että emme voi vain hallita vettä, vaan meidän on oltava vuorovaikutuksessa sen kanssa. Vesi on niin lähellä elämäämme. Sivilisaatiomme on aina ollut kiinnostunut vedestä, ja lähes kaikki maailman suurimmat kaupunkialueet ovat lähellä vettä. Tosiasia on, että vesi tekee lopulta sitä, mitä se haluaa tehdä, joten mitä enemmän työskentelemme veden kanssa, sitä parempi. Todellista muutosta on antaa veden mennä sinne, minne se haluaa, ja antaa sen olla siellä, missä se haluaa olla, aina alkuperäiskansojen syklisistä käytännöistä nykyaikaiseen luontoon perustuvaan kaupunkisuunnitteluun. Tämä on kestävän kaupunkisuunnittelun uuden aikakauden alku.

SIMON: Olen myös sitä mieltä, että kokonaisvaltainen ajattelutapa on sekä kiireellinen että myöhässä ja että kumppanuudet ovat keskeinen tekijä innovoinnin edistämisessä. Hyvä uutinen on se, että asenteet alkavat nyt muuttua ja halukkuus käsitellä perustavanlaatuisia kysymyksiä on lisääntynyt. Ilmastonmuutos ei ole katoamassa, mutta voimme toimia ennakoivasti kehittääksemme kokonaisvaltaisia strategioita, joilla vähennetään ihmisille ja muille uhanalaisille lajeille aiheutuvia riskejä ja lisätään samalla elinkelpoisuutta. Muutos on hidas, mutta muutos on tulossa, ja kaikkien on tehtävä oma osuutensa.