Parhaat käytännöt tuotteissa vältettyjen päästöjen laskemiseksi

Edellisessä artikkelissamme Mitä ovat “soveltamisalan 4“ -päästöt ja miksi minun pitäisi välittää niistä? yritimme selvittää soveltamisalan 4 päästöjen käsitettä tai miksi kutsuisimme niitä mieluummin vältetyiksi päästöiksi. Tämä päästöluokka kattaa sekä positiiviset että negatiiviset päästöt, jotka tapahtuvat arvoketjun ulkopuolella, mutta jotka johtuvat tuotteen/palvelun käytöstä tai investointipäätöksestä. Kertauksena tästä artikkelista todettakoon, että vältettyjen päästöjen mittaamisen ei pitäisi olla etusijalla laskelmiin, raportointiin ja tieteeseen perustuvien tavoitteiden asettamiseksi soveltamisalueille 1, 2 ja 3. Se johtuu osittain näiden päästöjen huomattavasta vähennyspotentiaalista (ottaen huomioon päästöjä aiheuttavan yrityksen hallinnan aste) sekä siitä, että niitä voi olla vaikea laskea omalla tavallaan, eikä lisätoimien pitäisi saada vetää huomiota pois siitä.

Standardoidun menetelmän puuttuminen

Kun yritykset saavat käyttöönsä enemmän tietoa ja työkaluja soveltamisalojen 1, 2 ja 3 laskemiseen, monet niistä valmistautuvat sisällyttämään raportointiinsa vältetyt päästöt. Yksi tärkeimmistä rajoituksista siinä on standardisoidun menetelmän puuttuminen kyseisten päästöjen laskemiseksi. Vaikka on olemassa useita viitekehyksiä, kuten WRI:n työasiakirja vältettyjen päästöjen arvioinnista ja raportoinnista tai GHG-protokollan politiikka- ja toimintastandardi, ne ovat usein toimiala- tai maakohtaisia ja eroavat metodologisilla lähestymistavoillaan. Joten miten voi varmistaa, että vältetyistä päästöistä raportoidaan tarkasti ja läpinäkyvästi? Perustuen johtavien ohjeiden ja viitekehysten kattavaan katsaukseen kokosimme yhteen yksinkertaisen kolmivaiheisen lähestymistavan tuotteessa vältettyjen päästöjen laskemiseksi muiden parhaiden käytäntöjen avulla:

Ensimmäinen vaihel on perusta, ja se liittyy oikean tuotteen valintaan tutkimukseen. Toinen vaihe on oikean menetelmän valinta sen perusteella, miten tuloksia aiotaan käyttää. Kolmas ja viimeinen vaihe keskittyy tuloksista tiedottamiseen siten, että siitä on hyötyä sekä organisaatiolle että läpinäkyvästi kaikille sidosryhmille.

Vaihe 1: Kuinka voi valita oikean tuotteen arviointiin?

Elinkaariarvioinnin (LCA) tapaan yksi tärkeimmistä päästöjen välttämiseen tarkoitetuista ihanteellisista tuotteista on, että se on päästöintensiivinen tai vaikuttaa merkittävästi kokonaispäästöihim. Näin varmistetaan, että vältetyt päästöt ovat merkittäviä ja tulokset merkityksellisempiä. Jos käytössä on jo päästöarvio yksittäisistä tuotteista, niiden tietoja voi käyttää tuotteen valinnassa. Jos ei ole, niin on kaksi päätapaa määrittää, onko tuote päästöintensiivinen:

1. Yrityksen kasvihuonekaasujen inventaario: Jos yritys on suorittanut soveltamisalojen 1, 2 ja 3 inventaarion, sitä voi käyttää tunnistamaan eniten päästöjä aiheuttavat tuotteet tai tuoteluokat.

2. Fyysiset ja/tai taloudelliset tekijät: Vaikka tämä on vähiten suositeltava menetelmä, koska tietyt tekijät eivät välttämättä korreloi suoraan kasvihuonekaasujen päästöjen intensiteetin kanssa, yritykset voivat käyttää joitain näistä tekijöistä arvioidakseen päästöjen intensiteettiä tuotteen massan, volyymin tai kulutuksen perusteella.

Nämä vaihtoehdot eivät ole tyhjentäviä, mutta ne tarjoavat parhaan tarkkuuden, erityisesti tuotetasolla. Kun mietitään oikeaa tuotetta arviointiin, on päästöjen intensiteetin lisäksi muita yhtä tärkeitä kriteerejä, jotka on otettava huomioon, mukaan lukien:

– Tuotteet, jotka ovat keskeisiä liiketoiminnassa eli yrityksen päätuote tai jotka edustavat suurinta osaa yrityksen tuloista

– Uudet tuotteet, joissa on parannettuja ominaisuuksia tai uutta teknologiaa, joiden tarkoituksena on usein korvata olemassa oleva tuote

– Strategiakohtaiset tuotteet eli ne, jotka mahdollistavat tiettyjen liiketoimintatavoitteiden saavuttamisen

Koska vaihtoehtojen luettelo lyhenee jatkuvasti ja ennen kuin siirrytään vaiheisiin 2 ja 3, on olennaista pohtia, kuinka paljon tietoa on saatavilla kustakin tarkasteltavasta tuotteesta, jotta voidaan rajoittaa luottamista arvioihin. Arvioinnin tarkoitusta ja odotettua lopputulosta pohdittaessa haluamme varmistaa, että saatavilla olevat tiedot tuottavat riittävän tarkkoja tuloksia, jotta voidaan esittää uskottavia väitteitä ja/tai luotettavia tuotepäätöksiä.

Vaihe 2: Mikä on sopivin menetelmä arviointiin?

Kun tuote on valittu, seuraavassa vaiheessa pohditaan arvioinnin tarkoitusta. Tavoitteen selkeyttäminen ohjaa, minkä metodologian mukainen lähestymistapa lopulta valitaan. On olemassa kaksi pääasiallista lähestymistapaa, attribuutio ja seuraus, joista kumpikin vastaa eri kysymykseen: 1. Attribuutiomenetelmä: Tämä menetelmä mittaa kahden tuotteen välistä vaikutusta vakiojärjestelmässä, eli se mittaa kunkin tuotteen arvoketjussa syntyviä yksittäisiä päästöjä olettaen, ettei muutoksia tapahdu. Tämän jälkeen verrataan kunkin tuotteen laskettuja kokonaispäästöjä, mikä johtaa nettovähennysten havaitsemiseen.

Attribuutiomenetelmää suositellaan, kun halutaan ymmärtää, millä tutkituista tuotteista on vähemmän tai enemmän ympäristövaikutuksia, ja mikä tärkeämpää, voiko tuloksia käyttää väitteiden julkistamiseen.

Yritys esimerkiksi haluaa tietää, tuottaako uusi jäähdytysteknologialla käsitelty kangas vähemmän päästöjä kuin perinteinen kangas, mikä voi oletettavasti vähentää pesukertojen määrää käyttökertojen välillä.

2. Seuraamusarviointi: menetelmä mittaa järjestelmän muutoksesta johtuvaa vaikutusta, mikä tarkoittaa, että se mittaa päästöjä lähtötilanteessa ja vertaa sitä skenaarioon, jossa jokin toiminta vaikuttaa tähän lähtötasoon.

Seuraamusarviointia suositellaan, kun halutaan ymmärtää mainitun toimenpiteen mahdollisesti aiheuttamia ympäristövaikutuksia ja käyttää arvioidun skenaarion tuloksia päätöksenteossa.

Yritys esimerkiksi haluaa ymmärtää vaikutuksia päätöksestään kehittää uusi kangas, jota on käsitelty jäähdytysteknologialla.

Molemmat lähestymistavat ovat päteviä, mutta kummassakin on haittapuolia. Esimerkiksi seuraamusarviointi, vaikka se onkin monimutkaisempi, ottaa huomioon markkinaperusteiset muutokset ja mahdolliset päästöjen palautumisvaikutukset arvoketjussa.

Toisaalta attribuutioarviointi, vaikka se onkin metodologialtaan ja tietovaatimuksiltaan yksinkertaisempi, jättää huomiotta järjestelmän muutokset. Viime kädessä oikea lähestymistapa on se, joka antaa tarvittavan tarkkuuden ja sovellettavuuden odotetun tuloksen perusteella.

Vaihe 3: Miten voin käyttää arvioinnin tuloksia ja kertoa niistä avoimesti?

Hyvän raportoinnin olennainen ominaisuus on selkeyden ja läpinäkyvyyden varmistaminen myös silloin, kun tulokset eivät ole odotetun kaltaisia. Hyvä esimerkki siitä on uuden tuotteen markkinoille tulon jälkeen, kun yrityksen arvoketjun päästöt todennäköisesti kasvavat lyhyellä aikavälillä, vaikka uusi tuote aiheuttaisi vähemmän päästöjä.

Vaikka tulokset eivät ole sille suotuisat, yritys päättää silti julkistaa ne läpinäkyvästi, jolloin sidosryhmät ovat taipuvaisempia luottamaan ja tukemaan tulevia rinnakkain suunniteltuja vähentämistoimia. Huomautus: muista arvioida paikalliset määräykset odottamattomien vastuiden välttämiseksi ennen kuin julkaiset positiivisia tai negatiivisia tuloksia.

Käytetyn menetelmän dokumentoinnin ja jakamisen lisäksi on viisi keskeistä periaatetta, jotka on pidettävä mielessä, kun havainnot julkistetaan:

Vaikka on luonnollista, että ajatuksesta raportoida jälleen yhdestä päästöalueesta on odotettavissa ylikuormituksen tunnetta, kun yritykset raportoivat vältetyistä päästöistä, ohjeista tulee virtaviivaisempia ja helpommin omaksuttavia. Sillä välin nämä vaiheet voivat toivottavasti toimia perustana, josta pääsee aloittamaan.

Kirjoittaja

Arianna Bottome on strategisen kestävän kehityksen konsultti Ramboll Management Consultingissa, ja hänellä on 6 vuoden monialainen kokemus kuluttajatuotealalta erityisesti vaateteollisuudesta. Yritysvastuuseen keskittyen hän on työskennellyt eri alojen yritysten kanssa, jotka ovat tuottaneet raportteja ympäristöjalanjäljistä, ilmastostrategiasta ja kestävästä kehityksestä alan johtavien viitekehysten mukaisesti.